N ä k e m i s i i n!

Vaari on varuillaan kun Bossie hakee häneltä turvaa… eikä tuosta Chantalista varmaankaan miksikään sylikissaksi ole, Oscar kenties kunhan uskaltautuu näkyviin.

Kuvia laitoin Facebookiin ja tarvitseekin päivittää meidän omat sivut kuvien kera.

Isä kertoi että kummitätini nuorempi tytär oli eilen kuollut, vasta 60 v. Tajusin että minä alan olemaan aikuisiässä, 12 vuotta nuorempi… ja tuntuu kun ei vielä ois 30 v nähnykään…

Nyt on paha olla, sauna lämpiää, siellä voi itkun sekoittaa hikoiluun.

Kissat tulevat huomenna… jotain positiivista odotettavaa, vaari on niin jännittynyt ettei osaa olla paikoillaan…

mökkiloma oli mukava, oli ihanaa tavata täti ja eno ja nauraa kunnolla, käly ja hänen miehensä tulivat myös yhdeksi illaksi. Söimme hyvin ja joimme hyvin, mutta muuten voimme huonosti kun siellä oli 3 ketjupolttajaa. Kävimme välillä kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteet mutta kun perjantaina kotiuduimme niin minulla oli vakava nikotiinimyrkytys. En pysynyt jaloillani ja jos osaisin oksentaa niin olisin varmasti ollut kylpyhuoneen lattialla 36 tuntia…

Vaari tuli sinä perjantaina takaisin kemohoidosta, harmittelee kun sormet tärisevät, toistaiseksi ainoa “tosi” sivuvaikutus.

Sitten sunnuntaina vaari intti että pitää lähteä IKEAan, tottelimme ja nyt meille on tilattuna sitten 2 laatikostoa ja työlevy keittiöön, tulevat helmikuussa. Ihanaa kun on isot laatikot, on helpompi ottaa tavarat ulos kuin mennä kontilleen ja yrittää saada jotain ulos kaapin perältä.

Maanantaina menin sitten takaisin töihin ja jotenkin kaikki oli vastenmielistä. Voin tosi huonosti ja puolenpäivän aikoihin menin käymään terveydentarkastajalla… verenpainetta! No se selitti asian, kärsin sitten sen iltapäivän siellä ja kotiuduin… katselin nettitelkkaria koko illan enkä osannut keskittyä mihinkään, Eric kuorsasi sohvalla.

Tiistaina töihin… jumalaton päänsärky ja niin vihainen olo että teki mieli vain tiuskia ja äyskiä, taisin näin tehdäkin… taas sinne tarkastajalle, muutaman Panodiilin jälkeen… verenpainetta ja kuumetta ja käsky ottaa lääkäriin yhteys. Kello kolmelta annoin periksi ja lähdin kotiin, tuskin pysyin pystyssä..

Keskiviikkoaamuna Eric soitti lääkäriin ja sain ajan samaksi aamuksi… arvatkaapas mitä se lääkäri kehtasi sanoa?!?!?! “Miksi ihmeessä sinä olet lopettanut ne verenpainelääkkeet?!?!?” Multa loksahti suu auki ja Eric räjähti nauramaan… totesin siitä selvittyäni että anteeksi vaan mutta te ne minulta viime kesänä kielsitte kun “eihän minulla ole mitään stressiä aiheuttavaa ympärilläni…” ei niin, kuoleva äitee Suomessa ja stressaava työ – tai työmatkat… ja olin ottanut viimeisen pillerin vain päivää ennen sitä lääkärissäkäyntiä….

No kun olin sitten valmiiksi ärsyyntynyt niin sanoin että jospa hän ottaisi nyt sitten vakavissaan tuon minun kantapääni, kun ei se voi kihtiäkään olla ja ainut mikä on auttanut on ollut tulehduslääkkeet mitkä sain sen kohtuoperaation jälkeen… sanoi että miksi en ole aiemmin siitä valittanut… vastasin että siellä se on samana päivänä kuin verenpainelääkkeiden lopettaminen – neuvona oli “laihduta ja hanki kunnon kengät!!!!” No lähete tuli sitten podologille – jalkaterapeutti?? ja torstaina sinne sitten…

Torstai on toivoa täynnä!!! Podoloogi oli ihana vanhempi tyylikäs nainen joka löysi vian viidessä minuutissa. Ei mikään luupiikki niinkuin lekuri väitti vaan akillesjänne on tulehtunut, oikea jalkani on lyhyempi kuin vasen ja yritän sitten hankkia jalalle pituutta astumalla jalan ulkoreunalla… puolen sentin lisäke kengän sisälle hoitaa asian. Kun sain sen lisäkkeen tuohon jalan alle niin salamana oli selkää puristanut särky pois, niska tuntui vapautuneelta ja olin tasapainossa!!!! Ei siis todellakaan voi olla totta!!!! Mutta onneksi on!

Niin ja kävimme löytöeläinkodissa… meille tulee sitten maanantaina kaksi kissanpentua, tyttö ja poika, tytöllä on valkoinen nenä ja sukat ja poika on täysin musta…Chanel ja Oscar… vaari on ihan innoissaan ja antoi jo nimenkin näkemättä edes: Wimpie. Kai hän ajattelee että kun hänestä aika jättää niin kissa on sitten muistuttamassa…

Joulu on poistettu asunnosta tältä erin, kaksi pientä leikkisää kissanpentua ei tarvitse ylimääräisiä ärsykkeitä ja meillä tulee olemaan paljon tehtävää että saadaan isommat kissat hyväksymään ne pennut…

Eli huomenna sitten odotan kotiintuloa kuin kuuta nousevaa…

On kyllä pakko myöntää että useammin kuin kerran käy mielessä että pitäisiköhän päästä psykologin puheille, kun unta ei tule ja on vaan paha olla mutta joskohan se oli vain sitä verenpainetta….

Aurinko paistaa ja kissat ovat ulkona, nyt on minun aika vetäytyä sohvalle hyvän kirjan kanssa.

Terveiset kaikille ja Pirittalle kiitokset uudenvuodentoivotuksista.

Kerron lisää sitten kun ollaan taas kotona.. Jospa tämä vuosi tästä paranisi…

Harmaata ja sumuista ja plussan puolella on Hollannin ilma nyt… ihan juuri lähden ajelemaan Amsterdamia kohti ja vien Ericin töihin siinä välissä…

Tämän vuoden haluaisin jo painuvan unholaan pumpulin peittämänä…

Tänä vuonna meidän piti viettää kaksi viikkoa Suomessa joulun tuntumaan… no sanoittakin lienee selvää että mieli on maassa ja äitee on ollut ihan hirveä ikävä. Onneksi on ystävä joka ymmärtää kun on mennyt ihan saman itse läpi.

Vaari on pahalla tuulella ja käyttäytyy kuin pahainenkin murkku… tulee ikävä kyllä mieleen edesmennyt isäpuoleni, yhtä hirveätä tekstiä tulee välillä. Onneksi se jälkimmäinen kuoli jo aikoja sitten, sen Alzheimer oli todella paha.

Eksyin tänään työpaikalla ihan ihmeelliseen blogiin joka laittoi miettimään ketkä ovat skitsoja ja ketkä yrittävät niitä toisista tehdä. Sisko Oksanen taisi olla henkilönnimi jolla kyseinen bloggasi… Kysely oli blogin nimi. Mietin että mitä on ihmisen pitänyt käydä läpi jotta on niin kipeässä tilanteessa… ja kuinka paljon maailmassa onkaan niitä jotka pahaa toisille tahtovat…

No, se jääköön viimeiseksi napinaksi tänä vuonna. Menetin paljon tänä vuonna, paljon enemmän kuin edes unissani pelkäsin, mutta onneksi vuosi toi minulle jotain hyvääkin. Aitoja ystäviä, aitoja tunteita, totuuksia, lasten iloa, halauksia ja todellista rakkautta.

Oikein hyvää Uutta Vuotta teille!

Joulun puitteet olivat melkein kohdallaan, mutta tärkeimmät puuttuivat: äitee tietysti, mutta myös Wim, appiukko, on sairaalassa, verenvaihto ja vatsaontelon tyhjennys nesteistä, antibiootit pelissä kun on tulehdus… päässee kotiin tänään. Joulu ei ole joulu ilman perhettä, tämä oli sitten esimakua tulevasta… Ja kun perunkirjoitusihmetykset saivat vielä minun ihmissuhteeni sekaisin – ja toistan vieläkin että minä en ole se jonka pitäisi anteeksi pyydellä – niin joulusta puuttuivat ne tärkeät puhelutkin…

Joulun koristeet ovat rekvisiittaa, joulu on sydämessä jos se on tullakseen. Meille tulee joulu tänä iltana, ainakin osittain kun appiukkokin on pöydän ääressä. Mutta on pakko myöntää että nämä kolme viimeistä työntäyteistä päivää ovat myös olleet kuin lomaa kun on huolehdittu vain itsestämme.

Mahtavaa joulua ja joulumieltä teille kaikille, olkoon joulunne täynnä rakkautta ja olkoon joulunne sydämessä vuoden jokaisena päivänä!

Viikonloppu meni “levätessä” kun Eric oli yövuorossa. Lauantaina jopa vaarikin suostui syömään ja otti ekstra ravinnepullojakin mutta sunnuntaina kun oli joulupäivällinen pöydässä, kieltäytyi syömästä. Se oli niin tuskaista katseltavaa että sanoin Ericille että antaa vaarin vaan mennä huoneeseensa pullojen kanssa ja me jatkamme ruotsalaisen kinkun syönnillä… Kinkku siis IKEAsta… ensimmäistä kertaa söin muita kuin Saarioisten laatikoita, ja jos voisin niin vaihtaisin ne Saarioisiin!! Olivat niin makeita, en viitsi sanoa mitä ne olivat, mutta ei kai Suomessa kovin montaa tuottajaa ole….

Sunnuntaiyönä minä sain nukuttua noin tunnin – yhteensä… Eric töissä siis ja vaari yski ja ravasi vessassa koko yön. Minä yritin nukkua alakerrassa ja voin sanoa että aamulla en todellakaan ollut mikään kaunis näky kun töihin piti lähteä. Maanantaiyö meni paremmin, kaipa se vaari oli sitten niin väsynyt…

Tiistaina tapasimme sen syöpähoitajan – ja vaari avasi siellä suunsa, useammallakin tavalla. Ihan kirjaimellisesti ja paljastui julma kuivuminen! Vaari kun ei olekaan juonut niitä vesiä jne… eli kieli jonka luulin olevan sammalta täynnä olikin puoliksi kuiva! Vakava kuivuminen siis. No neuvoja jaeltiin puolin ja toisin ja oli tosi ihana surinamilaista alkuperää oleva sairaanhoitaja. Selitti vaarille asiat kuin pikkupojalle ja hänellä oli sana jos toinenkin meille empatiaa ja sympatiaa ja jopa kiitollisuutta.  Ei tässä maassa ole kovinkaan monia jotka ottavat vanhukset omaan kotiin kun tällainen tapaus iskee… sanoi että kenties se on sitten sitä että on suomalainen miniä!

No lääkäri tutki kanssa vaarin suun, antoi hoitavat aineet ja vielä yöksi kotiin, mutta onneksi vaarilla simahti se “koviksen näytteleminen” ja vihdoin viimein sanoi että hän ei oikein voi ymmärtää koko asiaa. Tai siis että hän ymmärtää mutta elämä on päälaellaan ja hän ei ymmärrä että miksi hänelle kävi näin… Sitä ilmoitusta on odotettu… vihdoinkin sitten sairaalan avulla vaari saa psykiatrista apua tarvittaessa, ainakin joku tulee juttelemaan… Keskiviikkona alkoi sitten kemohoito…  tänään käytiin katsomassa, vaarilla on kamala ummetus eikä sairaala oikein ota häntä tosissaan. Olivat vain huolissaan siitä että kuinka kaksi työssäkäyvää voi huolehtia yhdestä suunnatonta hoitoa tarvitsevasta potilaasta… mutta kun ymmärsivät Ericin vuorolistat ja että vaarilla on ihan oma tilava huone niin muuttui ääni kellossa.

Sairaalasta lähtiessämme pakkasin kaiken maailman infolehtisiä kassiini, parempi olla paremmin varautunut tulevaisuuteen kuin mitä olin muutama kuukausi sitten. Kyyneleet valuvat vieläkin päivittäin ja suru ei ole lainkaan vaimentunut, päinvastoin! Kaipaan äitiä ihan fyysisesti ja välillä tuntuu että varmaan sekoan kun puhun hänelle ääneen… Ja kipu on fyysistä kipua, sydämeen sattuu niin ettei pysty hengittämään edes. Kai se sitten siitä. Joulun aika on pahinta, äiti kun juhli joulua vain jos minä olin siellä sen laittamassa… ja olinhan minä, melkein aina – ainakin niin kauan kun asuin Ruotsissa. Ja tänä vuonna oli tarkoitus pitää se ainoa perhejoulu…

Huomenna on työpaikalla osaston joulujuhla, kaipa sitä pitänee mennä nukkumaan että huomenna jaksaa. Eric hakee vaarin iltapäivällä sairaalasta, hän varmaankin on jo unten mailla kun minä väsyneenä tulen kotiin. Ericillä on aikainen aamuvuoro joten minäkin menen aikaisin töihin… puolesta päivin olen silloin jo valmis sänkyyn – nukkumaan siis!

Hyvää alkavaa viikonloppua teille!

Vaari on sitten muuttanut meille – viikko sitten maanantaina lääkäri kertoi että syöpää ei voida parantaa, ei voida leikata, mutta kenties kemohoidolla saadaan elämää pidennettyä. Kovaa kuultavaa, varsinkin kun vaari vielä silloin oli keuhkoletkuissa nesteenpoistossa. Syöpä on ilmeisesti alkanut paksusta suolesta mutta levinnyt niin laajalle ettei pysty paikallistamaan eikä mitään ole leikattavissa. Lääkäri sanoi että kunhan sen nesteen tulo sieltä keuhkoista hiljenee niin he sitten pumppaavat sinne sitä pulveria mikä tukkii ne reiät… ja pari viikkoa menee ennen kuin vaari on siinä kunnossa että aletaan edes suunnittelemaan kemoa. No siinä sitten veimme vaarin alakertaan kahville ja juttelimme tulevasta – siitähän me olemme Ericin kanssa saunassa jutelleet jo iät ja ajat… luulimme vaan että vaari muuttaisi meille siinä vaiheessa kun dementia iskee… eli vaari siis muuttaa meille väliaikaisesti oli siis se sanoma silloin – ja myös että vaarille pitää antaa isompi huone… vaarihan siitä ilahtui ja me lähdimme sitten kotiin suunnittelemaan, pari viikkoa olisi aikaa valmistella kaikki.

Se oli siis maanantai – tiistaina lääkäri soitti Ericille ja sanoi että vaari pitäisi sitten keskiviikkona noutaa sairaalasta… Iski hoppu! Tiistaina lopetin työt jo iltapäivällä ja kävimme ostamassa roskasäkkejä ja muuttolaattikoita ja sitten alkoi vaatehuoneen tyhjennys. Huom, meidän vaatehuoneemme oli se isoin huone tuossa yläkerrassa… ja kun tavarat ja vaatteet ja peitteet ja extratyynyt oli saatu ullakolle, niin sitten alkoi se vanhan saksalaisen vaatekaapiston purkaminen ja alasraijaus. Siinä petti jo sitten kuntokin… Kun huone oli tyhjä ja vaarin sänky piti siirtää vierashuoneesta sinne niin meni sitten jo lopulta meiltä hermotkin ja itku tuli useampaan kertaan. Kello kolme yöllä oltiin valmiita…

Keskiviikkona Eric haki vaarin  ja meni itse iltavuoroon. Minä kun tulin töistä kotiin niin tunnin istuttuani sanoin vaarille että ei voi mitään minun on pakko mennä nukkumaan. Heräsin kun Eric tuli töistä ja vaari meni nukkumaan ja sitten olikin minulta uni hukassa…  Torstai meni samaan malliin ja perjantaina olikin sitten taas hurjaa menoa.

Katsos kun meidän saksalaiset kaapistot nyt homehtuvat tuolla pihalla (katua korjataan ja roska-auto ei voi niitä hakea) niin mehän tarvitaan sitten uudet kaapistot. Eli IKEAAn… ja PAX kalustot Birkelandin ovilla – 6 metriä, 201 cm korkeat… paljon laatikoita… eli raijattavaa oli. Ja kun auto oli kaapistoja täynnä niin piti ostaa osastolle joululahjatkin, kynttilälyhdyt, kynttilä ja pipareita – kaikki jättikoossa…. ne piti viedä töihin, hakea töistä kolleega auttamaan ja sitten Amsterdamiin tyhjentämään vaarin asuntoa. Vielä se pidetään siinä lämpimänä, voihan se olla että vaari tai me tarvitsemme hengähdystaukoa… Eli sieltä sitten laiskanlinna, televisiokaapisto, jättitelkkari, matto ja CDt mukaan… kyllä meinasi tulla uskonpuute… onneksi työkaveri auttoi!

Ja kotiin tultuamme oli sitten tyhjennys edessä ja kuten mainitsin katuremontti… eli auto piti jättää tuonne 20 metrin päähän parkkiin ja sitten sieltä kantamaan paketit sisälle. Laskettiin että 800 kiloa oli kannettavaa… Kello kahdeksalta illalla miehet olivat valmiita, Eric heitti kolleegan kotiin mäkkärin kautta ja toi meillekin purtavaa (vatsa on vieläkin siitä kipeä)

Eric haki kylmästä pari kaljaa, avasi niistä toisen minulle ja sanoi menevänsä nukkumaan. Minä “katselin” telkkaria ja edes juomatta sitä ensimmäistäkään kaljaa simahdin sohvalle ja siitä heräsin lauantai-aamuna…

Lauantaina sitten Rotterdamiin merimieskirkon suomalaisille joulumarkkinoille… Kallista oli ja huonosti valinnanvaraa… Varasin kymmenen kilon joulukinkun, haetaan se sitten joulunalusviikolla… kotiin tultuamme Ericin kanssa sitten raijattiin huonekalut vaarin huoneeseen, Eric laittoi television paikoilleen, uuden digiboxin kiinni ja vaari oli tyytyväinen.

Lauantaina saunottiin ja juotiin Lapin kultaa – pari kipaletta kumpikin ennen kuin uni tuli, tällä kertaa ehdin jopa sänkyyn asti… Sunnuntai-aamuna kömmin alakertaan yhdeksän pintaan mutta miehet kuorsasivat puolen päivän yli… Sitten alkoikin se urakka… Vierashuone tyhjäksi ja kaapistoja kasaamaan. 12 tuntia myöhemmin raamit ovat kasassa ja matala kaapisto sai jopa laatikostot sisäänsä.

Tänään oli sitten matalalentoa töissä, päivä oli pitkä kuin mikäkin ja iltapäivällä alkoi sataa lunta… sentti pari mutta ihanalta näytti näinkin harmaana päivänä. Kotiin tultuani lämmitin vaarille tomaattikeittoa ja itse söin LontoonraeFazerinsuklaata… ja sitten loppui kokonaan mehut! Ei tullut väännettyä yhtää laatikostoa kasaan eikä taiteltua yhdenyhtäkään lakanaa uuteen kaappiin… Onhan se päivä huomennakin!

Keskiviikkona Eric vie sitten vaarin Amsterdamiin polille ja sitten tiedetään taas lisää…

Ensimmäinen adventtikin meni ihan kuin salaa ohi. Joulukinkun, pienen sellaisen, olin IKEAlta ostanut, tuolla se on vieläkin jääkaapissa odottamassa keskiviikkoiltaa. Viikonloppuna kun syötiin HK:n sinisestä väännettyä makkarasoppaa.

Tualta tuli ihana yllätys, joulukalenteri!!! Aivan kuin ystävä olisi taas sydämeeni kurkistanut, kirje odotti eteisen lattialla kun tulimme Rotterdamista, olin siellä harmitellut kun ei ollut mitään kauniita kalentereita….

Huomenna jatkan vaatekomeroiden parissa ja eiköhän meillä pikkujoulua ensi viikonloppuna jotenkin vietetä vaikka Ericillä onkin yövuoroja… monta peräkkäin!

Itse olen mieleni pahoittanut omien ihmisteni kanssa, ja sitten asiat vielä käännetään niin että minusta tehdään syntipukki. Ei ole energiaa asiaa enempää vatvoa, tiedän että jonain päivänä ymmärtävät minun näkökantani. Harmi vaan kun eräät luulevat minua tyhmäksi… minua on tässä elämässä niin paljon satutettu että sen kerran kun sanon että en hyväksy mitä tapahtuu niin sitähän ei laiteta minun syykseni enää!

Joten minä kohdistan sitten kaiken huomioni töihin ja vaariin, saanhan tällä kertaa edes yrittää tehdä jotain toisen ihmisen puolesta. Eikä tarvitse kuulla että olisin nuuskimassa paikkoja tai tonkimassa salaisuuksia… vaan apuni otetaan mielellään vastaan ja siitä saa jopa kiitosta!

Nyt tämä epistola saa riittää, taisi mennä taas yöunet kun nuo viimeiset rivit kirjoitin. Mutta kiinnostaneekohan ketään minun yöunieni pituus tai lyhyys… onhan noita rintaantakojia maailma täynnä! En kyllä olisi uskonut että lasta käytetään rankaisuvälineenä, varsinkin kun kohdekin vielä on väärä!

On se vaan ihanaa että minulla on aitoja ystäviä ja maailman ihanin mies!